perjantai 9. heinäkuuta 2010

Kirsikkakakkua, olkaa hyvä


Tänään on 6. hääpäivämme ja sen kunniaksi leivoin eilen kakun. Kakku oli testissä tietenkin vasta tänään ja osoittautui oikein namiksi. Ohje on hieman muokattu kirjasessa olleesta, joten laitan ohjeen teillekin.

KIRSIKKAKKU

Pohja:
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
1,75 dl vehnäjauhoja
1/4 dl maizenaa (ohrakas sopii myös oikein hyvin)
1 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
100 g tummaa suklaata
2½ dl kermaa
1 prk rahkaa
sokeria
1 rasia kirsikoita, jätä osa koristeluun
1 dl rommia

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti käännellen. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 min.
Kumoa hieman jäähtynyt  kakku ja leikkaa kahteen osaan.

Poista kirsikoista kivet ja halkaise ne kahtia (kirsikat siis, ei kiviä :)). Laita kirsikat kulhoon ja kaada päälle rommia, anna rommin imeytyä vähintään tunti.

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja sokeria maun mukaan. Raasta/rouhi suklaa.

Kostuta kakkupohja kirsikoiden päälle kaadetulla rommilla (kaikki rommi tuskin imeytyy edes). Levitä kirsikat pohjan päälle, lisää osa kerma-rahkaseoksesta ja laita pinnalle rouhittua suklaata.
Laita kakun "kansi" päälle, kostuta hieman ja levitä pinnalle loput kerma-rahkasta. Levitä pinnalle loppu suklaa ja koristele lopuksi kirsikoilla.

2 kommenttia: