lauantai 4. syyskuuta 2010

Tänään oli hyvä postipäivä

Syksyn 2010 SNY-kierros alkoi tämän kuun alussa ja kestää joulukuun loppuun eli mukana olevat sekä saavat että lähettävät neljä pakettia. Posti lennätti mulle tänään ekan pakettini eikä mennyt montaakaan hetkeä ennen kuin olin saanut kuoren auki :). Paketteja on aina mukava saada. 

Sisältönä oli:
- TeeTeen punaista lenkkialpakkaa vyyhti
- Moda 5/2010
- tummaa 60% suklaata
- puikkojen päihin laitettavat nallet
- 5 kpl nappeja

Kortti ei ihan ehtinyt kyytiin tällä kertaa, kenties ensi kerralla :).

Lenkkialpakkaa en ole aiemmin neulonut, mutta TeeTeen Kamena ja Elegant sen sijaan ovat tuttuja ja niistä pidän. Saamani lankaa näyttää kivalta eikä ollenkaan sellaiselta, jota neuloessa saa harmaita hiuksia. Vielä en tiedä, virkkaanko vai neulonko langasta, mutta sehän selviää jossain vaiheessa.

Moda-lehteen en ole aiemmin tutustunut, vain kuullut huhuja sen sisällöstä. Moni on kehunut tätä uusinta numeroa, joten oli todella mukava yllätys see saada hyppysiini! Vielä en voi kommentoida puolin enkä toisin, sillä en ole selannut lehteä. Pian käyn käsiksi.

Suklaa ei pääse vanhenemaan liian kauaa ;).

Puikkojenpäänalleja olen nähnyt aiemmin, en vaan ole testannut. Asia korjaantuu nyt, kun nallet on. Toinen juttu on, raaskinko niitä tökätä puikkojen päihin! :)

Napit olivat oikein hienoja, varmasti pääsevät käyttöön.

Kiitos paljon ekasta lähetyksestä, on oikein mieluinen!!


2 kommenttia:

  1. SNY:hyn olisi varmaan ollut kiva osallistua. Harmi vaan, että silloin kun piti ilmoittautua, niin mulla ei ollut vielä blogia. Joo, tiedän, että blogitonkin voi osallistua, mutta aika tylsää se olisi ollut, kun ei olisi voinut esitellä saamiaan paketteja. No, seuraavalla kierroksella sitten...

    VastaaPoista