lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kesä!

Aurinkoista ja lämmintä, on tätä odotettukin. Sadekin on tervetullutta välillä, en ruikuta :).

Kesä toi mukanaan uuden taustakuvan blogiini, lienette sen jo huomanneet. Tällä kertaa käytin itse ottamaani kuvaa, se tuntuu "istuvan" taustaksi oikein näppärästi. Saas nähdä, teenkö vielä blogin nimen grafiikkana vai jätänkö edelleen pelkäksi tekstiksi.

Sain sotkettua itseni mukaan myös Kesäyöstä Jouluyöhön -tempaukseen, jota emoilen yhdessä Roinan kanssa. Ajatus lähti alunperin Novitan Neulomosta, mutta kaikki halukkaat saavat toki lähteä mukaan ;). Tarkoituksena on aloittaa 24 uutta virkkaus- ja/tai neulontatyötä ajalla 24.6. - 10.8. ja kaikkien olisi suotavaa olla valmiina viimeistään 24.12. Rangaistuksia ei tule, jos jotain jää kesken :). Jos kuulostaa kiinnostavalta, lisätietoja on KyJyn blogissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti