perjantai 18. joulukuuta 2009

Pipo

Puikot: nro 7
Lanka: Novita Tempo (65% villa, 35% akryyli)
Langan menekki: noin 94g
Käytetty aika: aloitettu 16.12.2009, valmis 16.12.2009

Erittäin mielikuvitukseton pipo :). Silmukoita 86, ei levennyksiä eikä kavennuksia muutoin kuin lopuksi (siis kavennuksia). Tämä menee miehelle joulupakettiin.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Aaaaaarrrrrrrrrrrgggggggggghhhhhhhhhhhh

Hmmm, taitaa viedä kolme riviä 'arkisto' -kohdasta tuo otsikko (pitkähkö), mutta ei anneta sen häiritä.

Mäenkestäenää. Se mun Freddy-kaulaliina on kaikkien murheenkryynien äiti ja isoäiti. En saanut sitä rullaa sitten oikenemaan millään, joten ajattelin sitkeästi purkaa ja tehdä uusiksi. No eipä tullut purkamisesta mitään, kun langanpäitä oli päätelty vähän kaikkialle. En jaksanut temppuilla mokoman kanssa, joten se lennähti Ö-mappiin kuuluisan leppäkeihään tavoin.

Jäljellä oli vielä yksi kerä punaista ja yksi kerä vihreää lankaa. Tiesin, ettei ne riitä uuteen huiviin, mutta alkuun pääsisi. Silmukoita 30 ja kummassakin reunassa neuloin 5 silmukalla ainaoikeaa. Reunat eivät lähteneet rullaamaan, mutta taittuivat ainaoikean ja sileän rajalta nurjalle puolelle. Tässä vaiheessa oli reilut neljä raitaa valmiina. Kostutin reunat ja annoin kuivua... taittui edelleen. Ja purkuun.

Sitten virkaten ja alkoikin näyttää viimein paremmalta. Silmukoita 24 ja kiinteillä sellaisilla eteenpäin. Leveyttä huivilla noin 20 cm eli enempi kuin neulotulla. Tarkoittaa sitä, että neljä kerää lankaa yhteensä ei riittäisi. No, ei se mitään, kun tänään menossa kuitenkin kaupungille eli ostan sitten neljä uutta kerää.

Kaupassa oli punaista kyllä vaikka kuinka, mutta vihreää vain yksi kerä. Yksi (1). Tietenkin. Grrr. Matkaan lähti eri lankaa, kaksi kerää punaista ja kaksi vihreää. Tämä tapaus on hieman ohuempaa ja 50 gramman kerässä on enempi kuin aiemmassa yritelmässä. Periaatteessa voisi siis riittää ja mun tuurilla ei riitä. Ja sitten kun meen ostaan lisää lankaa, ei ole enää samaa värjäyserää jne. Oisin ostanut kolme kerää kumpaakin väriä jo nyt, mutta tili sanoi ei.

Elämme jännittäviä aikoja.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Törönokka

Virkkuukoukku: nro 4
Lanka: Drops Karisma (100% villa)
Käytetty aika: aloitettu 3.12.2009, valmis 4.12.2009

Uusi perheenjäsen amigurumien klaaniin näki päivänvalon tänään. Alkuperäinen on jälleen Lion Brandin nettisivuilta - pienin muutoksin.

Tämä Törönokka on päättänyt ottaa rennosti eikä pysyä räpylöidensä varassa. Onhan hän tosin vielä nuori... Sen verran takapainoinen, että kellahtaa aina selälleen. Lionin tipunen oli tehty huopuvasta langasta ja kevyesti huovutettu, tämä seikka auttanee pystyssä pysymistä. Mullahan ei ollut aikaa huovutella, joten tein huopumattomasta langasta. En kuitenkaan aio pientä sorsia mitenkään, vaikka haluaakin kellistyä.

Alkuperäisessä mallissa niinikään oli nokka ommeltu kokonaan kiinni, mutta se ei käynyt päinsä, sillä tällä yksilöllä on paljon sanottavaa! :)

torstai 3. joulukuuta 2009

Booooooo

Virkkuukoukku: nro 4
Lanka: Drops Karisma (100% villa)
Käytetty aika: aloitettu 3.12.2009, valmis 3.12.2009

Lion Brandin nettisivut jälleen kovassa käytössä. Aloitus oli hermoja raastava, sillä tämä kummitus tehtiin ylhäältä alaspäin eli aloitus oli kolmen silmukan ympyrästä. Kun työssä oli kuusi silmukkaa, alkoi sujua paremmin. Kuten huomaatte, muotitietoisilla kummituksilla on myös kravatti.

Better the Devil you know...

Virkkuukoukku: nro 4
Lanka: Drops Karisma (100% villa)
Käytetty aika: aloitettu 2.12.2009, valmis 2.12.2009

Creepy Cute Crochet: Zombies, Ninjas, Robots, and More -kirja pitää sisällään mm. tämän paholaisen ohjeen. Ohje oli aikas helppo, parissa kohtaa piti hieman pohtia, miten pitäisi jatkaa - ohje kun varmaan oletti, että sanomattakin on tiedettävä. Niin tai näin, lopputulos on, mitä halusinkin. Ja jälleen yksi lahja jouluksi on valmis.

Juokse porosein

Virkkuukoukku: nro 4
Lanka: Drops Karisma (100% villa)
Käytetty aika: aloitettu 1.12.2009, valmis 2.12.2009

Tämä oli niiiin hauska, että oli suoranainen pakko tehdä! :). Näin kuvan Lion Brandin uutiskirjeessä, tulostin ohjeen ja eikun virkkaamaan. Nää amigurumit on kyllä hauskoja, aiemmin en ole tainnutkaan moista virkata. Aikamoista näperrystähän se on, etenkin alussa, kun pitäisi saada kuusi silmukkaa - tai vähemmän - virkattua ympyränä jotenkin siedettävän siististi.

(Kello)kori

Virkkuukoukku: nro 4
Lanka: Lion Cotton (100% puuvilla)
Langan menekki: noin 60g
Valmiin työn mitat: 15 cm x 20 cm x 6 cm
Käytetty aika: aloitettu 30.11.2009, valmis 1.12.2009



Tämän tarkoituksena oli tulla kellokoriksi miehelle, hän kun laittaa rannekellon lattialle yöksi. Syy: tällä hetkellä ei ole tilaa yöpöydille. Kelloon nähden korista tuli aika iso, mutta voihan silti päätyä ko. käyttöön. Joulun jälkeen tiedän enemmän.