perjantai 11. joulukuuta 2009

Aaaaaarrrrrrrrrrrgggggggggghhhhhhhhhhhh

Hmmm, taitaa viedä kolme riviä 'arkisto' -kohdasta tuo otsikko (pitkähkö), mutta ei anneta sen häiritä.

Mäenkestäenää. Se mun Freddy-kaulaliina on kaikkien murheenkryynien äiti ja isoäiti. En saanut sitä rullaa sitten oikenemaan millään, joten ajattelin sitkeästi purkaa ja tehdä uusiksi. No eipä tullut purkamisesta mitään, kun langanpäitä oli päätelty vähän kaikkialle. En jaksanut temppuilla mokoman kanssa, joten se lennähti Ö-mappiin kuuluisan leppäkeihään tavoin.

Jäljellä oli vielä yksi kerä punaista ja yksi kerä vihreää lankaa. Tiesin, ettei ne riitä uuteen huiviin, mutta alkuun pääsisi. Silmukoita 30 ja kummassakin reunassa neuloin 5 silmukalla ainaoikeaa. Reunat eivät lähteneet rullaamaan, mutta taittuivat ainaoikean ja sileän rajalta nurjalle puolelle. Tässä vaiheessa oli reilut neljä raitaa valmiina. Kostutin reunat ja annoin kuivua... taittui edelleen. Ja purkuun.

Sitten virkaten ja alkoikin näyttää viimein paremmalta. Silmukoita 24 ja kiinteillä sellaisilla eteenpäin. Leveyttä huivilla noin 20 cm eli enempi kuin neulotulla. Tarkoittaa sitä, että neljä kerää lankaa yhteensä ei riittäisi. No, ei se mitään, kun tänään menossa kuitenkin kaupungille eli ostan sitten neljä uutta kerää.

Kaupassa oli punaista kyllä vaikka kuinka, mutta vihreää vain yksi kerä. Yksi (1). Tietenkin. Grrr. Matkaan lähti eri lankaa, kaksi kerää punaista ja kaksi vihreää. Tämä tapaus on hieman ohuempaa ja 50 gramman kerässä on enempi kuin aiemmassa yritelmässä. Periaatteessa voisi siis riittää ja mun tuurilla ei riitä. Ja sitten kun meen ostaan lisää lankaa, ei ole enää samaa värjäyserää jne. Oisin ostanut kolme kerää kumpaakin väriä jo nyt, mutta tili sanoi ei.

Elämme jännittäviä aikoja.

1 kommentti:

  1. Höh, kylläpä se nyt tökkii. Toivottavasti virkattu lopputulos sitten viimein palkitsee... Kaulahuivit ei oo aina helppoja!

    VastaaPoista