perjantai 2. huhtikuuta 2010

Kakuttaa

Tänään kului tovi jos toinenkin keittiössä, syy yllä. Leivontaa, siis. Ohje on kirjasta Tee hyvä kakku. Alkuperäisohjeessa ei tosin ole mansikoita pinnalla, mutta oli pakko ostaa, kun sai tuoreita manskuja. Eivät tietenkään yhtä hyviä, kuin suomalaiset, mutta oikein hyviä hollantilaisia. Tuoksuvat makealta ja maku hieman metsämansikkaan vivahtava - piti testata pari.

Lisäkuva tulee sitten, kun kakusta on leikattu siivu, sillä ei-niin-vaatimattoman kermakerroksen sisältä löytyy suklaakakkua ja mustaherukkahilloa. Voipi olla, että epävirallisen virallinen kakkutesti on tänään illalla.

Huomenna kakun kanssa tai "raakana" hörpätään Heidsieck & co:n Monopole Green Topia. Kyseessä puolimakea kuohuvainen, joka sopii eritoten jälkiruokien kanssa. Huomenna voin sitten kommentoida makuelämystä.

Lisäys 2.4. klo 21:36. Nyt  on kakkua testattu, todella namia . Ei liian makeaa, sillä en laittanut paljoa sokeria kerman joukkoon ja mustaherukkahillokin oli kevytversiota :). Kuva kakkupalasta on tuolla alempana jossain.



torstai 1. huhtikuuta 2010

Varaslähtö vanhenemiseen - arvonta


Lauantaina 3.4. olisi tarkoitus vanhentua vuodella, viralliselta kannalta katsottuna ainakin. Täyteen tulee puolipyöreitä, yyyhhh :)

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin eli laitetaas arvonta pystyyn. Sanotaan vaikka, että kolme onnekasta voittaa jotakin. Mulla ei ole vielä mitään tietoa palkinnoista, mutta yritän sitten kekata jotain voittajille sopivaa. Voi olla helpommin sanottu kuin tehty :).

Jos haluat, voit sanoa haluatko jotain syötävää vai ei-syötävää vai eikö ole mitään väliä - jos siis voitat. 

Kommentoi tähän postaukseen viimeistään lauantaina 3.4.2010 klo 15:35 mennessä.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Lupaus keväästä...

... on nurmikolla kukkivat krookukset, auringonpaiste, lämmin iltapäivä ja tietenkin maaliskuun SNY-paketti! :). 

Tällä kertaa paketista paljastui:
- kaksi kerää Drops Delightia
- Liptonin vihreää teetä
- keraamisia leppisnappeja 5 kpl
- kortti

Jälleen osui nappiin, kirjaimellisestikin! :) Mistä SNYni arvasi, että pidän leppiksistä? Vai antoikohan mut ilmi yläreunan kuva? Dropsin Delightia olin ajatellut ostaa joskus, mutten ollut pääsyt vielä hiplausetäisyydelle - asia on nyt korjattu. Kivan tuntuista lankaa, mietintämyssyä jälleen päähän. Tee on ihanan tuoksuista, testiin pääsee hyvin nopeasti. Kortti on vielä talvisissa tunnelmissa, mutta taitaa siellä Suomessa lunta ollakin edelleen, kuten sanoitkin :). Täällä ei ole onneksi enää tietoakaan lumesta. Huomenna saattaa lämpötila olla iltapäivällä jopa +19! 

Kiitos paketista, miellyttää todella!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Terveiset Lontoosta



Oih ja voih, Lontoosta on tullut yksi lempparikaupungeistani, ellei jopa numero 1 tällä hetkellä. Siellä on kaikkea: paljon nähtävyyksiä, mainiot ostosmahdollisuudet ja teattereita vaikka muille jakaa.

Matka meni kaikenkaikkiaan hienosti ja matkalaukku painoi jostain syystä aika paljon enempi paluumatkalla kuin mennessä :). Kolme yötä on aivan liian vähän ja kaksi päivää tuleekin ahdettua sitten aikas täyteen kaikenlaista ohjelmaa. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla vaikka viittä yötä...

Tässä muutamia kuvia selostuksineen:

Osallistuimme opastettuun kävelykierrokseen, kohteena Greenwich. Oppaana meillä oli Nicholas Day, myös näyttelijänä tunnettu. Pakko tunnustaa, että mulle ei näyttänyt tutulta. Kotona sitten katsoin, että mies on ollut lähes 60 eri roolissa...


Matkalla Thamesia pitkin, maisemina mm. City Hall ja monia muita rakennuksia, joita en nyt muista nimeltä.


Maisemaa Greenwichistä, mm. Canary Wharf, Old Royal Naval College ja Time Ball.


Kevättä ilmassa...


Fish and Chips tietenkin :)


Illalla The Old Viciin katsomaan Six Degrees of Separation. Paikat oli rivillä 9 eli varsin hyvät. Oli hieman epätodellinen olo, kun näki Anthony Headin livenä lavalla. Olishan tuota pisempäänkin katsellut. Täytyy kokeillaa metsästää kuva ja nimmari jollain konstilla... Toinen juttu onkin, onnistuuko. Katsoin muuten You Tubesta kokoelman Nescafen mainoksia, jossa Anthony oli 1980-luvulla. Pari ensimmäistä näytti tutuilta eli taisivat pyöriä Suomessakin aikanaan.


I Knit London kuului käyntikohteisiin. Lähimmäksi pääsee, kun loikkaa ulos maanalaisesta Waterloo-asemalla (harmaa Jubilee -linja). Ikkunassa oli aikas isot puikot, mikähän lienee koko? :) Mukaani lähti Lace Blocking Kit eli noin metrin pituinen pahvituubi, jossa kaikki tarvittava. Saattoi aiheuttaa hieman hämmennystä läpivalaisussa rautatieasemalla, mutta pääsin matkaan tuubin kera. Ostin myös parit lyhyet bambupuikot, kaksi lehteä, vyyhdin Hand Maiden -lankaa ja kaksi "siimaa" KnitPro -puikkoihin.


Muitakin ostoksia tuli, mutta en pitkästytä niillä lukijoita :). Mainitsen vielä sen verran kuitenkin, että ostin namia suklaamysliä Marks & Spenceriltä. Tutustuin siihen viimeksi, joten oli ostettava lisää. Ihanaisen rapeaa ja suklaata on oikeastikin mukana eikä vain häivähdys. Uutena tuttavuutena saman "sarjan" mansikkamysli, ei vielä testattu kuitenkaan.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Junaillen... huomenna


Huomenna on suuntana Lontoo. Ensin junalla Rotterdamiin, sitten vaihdetaan toiseen junaan, joka vie Brysseliin. Brysselissä odottaa Eurostar, joka vie Lontooseen. Tämä sama reitti on nähty kerran aiemmin, noin vuosi sitten. Brysselissä on oma terminaali Britteihin matkustaville. Siellä katsotaan liput pariin kertaan, passi myös ja matkatavarat läpivalaistaan. Tunnelma on kuin lentokentällä konsanaan :).

Kaikki paperit alkavat olla järjestyksessä eli hotellivahvistus, junaliput ja niin edelleen. Vielä pohdittava, mitä tarvii pakata mukaan. Ei paljoa, niin mahtuu enempi ostoksia! :)

Takaisin tullaan lauantaina illansuussa.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kool-Aid

Pitihän mun kokeilla, kun kaikki muutkin... :). Ostin eBaysta "muutaman" pussillisen Kool-Aidia ja tänään oli ensimmiset testaukset. Hauskaa ja helppoa ja varmasti värjäilen uudelleenkin. Lankaa on vielä 13 vyyhtiä odottamassa väriä, kröhöm. Mitä sitä suotta vain pari vyyhtiä ostaa, kun haluaa kokeilla erilaisia yhdistelmiä, eikö niin? :)


Lanka ja metrimäärä: 100 grammaa Bluefaced Leicester Sock, noin 400 metriä
Kool-Aid: 1 pss Cherry, 1 pss Black Cherry


Lanka ja metrimäärä: 100 grammaa Bluefaced Leicester Lace, noin 800 metriä
Kool-Aid: 2 pss Lemon, 1 pss Pina Pineapple
Kool-Aid oransseihin täpliin: 1 tl Orange sekoitettuna 2 rkl:ään vettä


Varsin tyytyväinen lopputuloksiin. Punainen on luonnossa aavistuksen tummempi kuin kuvassa. Kelta-oranssi myös eläväisempi oikeasti. Nyt vaan miettimään, mitä näistä tekisi...

Ostin kattilan värjäyksiä varten ja voin todeta, että halpa ei ole hyvää :). Kattila on kevyt ja pohja aika ohut. Nyt pohjan sisäpinnassa on tummia täpliä, hmmm. Pitäisikö investoida parempaan kattilaan vai uskaltaakö Täplikästä käyttää vielä? Voisihan toki käyttää jotain ruuanlaittoonkin käytettävää kattilaa, mutta mieluusti pitäisin erillään. Mikroaallot on talossa, teen silti mieluummin kattilassa.

Everything's coming up Roses

Koukku:
Lanka: Teetee Elegant (70% kampavilla, 30% tussahsilkki)
Langan menekki: 44g
Valmiin työn mitat: 54 cm x 115 cm
Käytetty aika: aloitettu 4.3.2010, valmis 14.3.2010

Välillä teki mieli tehdä jotain virkkaamalla, joten Ravelry sai kunnian antaa ideoita. Hain virkattua kolmiohuivin ohjetta ja kun näin Rose Filet Shawlin kuvan, oli se valintani. Langaksi pääsi kauniin vihreän sävy (121) Teeteen Elegantista. 

Huivi oli helppo tehdä ja lanka mielestäni passeli tähän työhön. Lopputulos ei kooltaan kovin suuri, mutta  sopiva kaulan ympäri tähän aikaan vuodesta.