lauantai 5. kesäkuuta 2010

Töitä ja teatteria

2.6. alkoi työt noin vuoden tauon jälkeen. Vaikka oloneuvoksettarena onkin mukava olla ja tekemistä kyllä riittää, ei palkka ole kummoinen... joten oli hyvä saada töitä.

Olin ensimmäisen kerran alkuvuodesta tässä firmassa haastattelussa ja olivat kovin tyytyväisiä muhun, mutta lopulta palkkasivat saman puljun sisältä. Hakijoita oli paljon, kaikki hakemukset menivät vuokratyöfirman kautta. He valitsivat sitten kaksi haastatteluun. Se toinen ei päässyt toiselle kierrokselle haastattelussa, mä pääsin. Mutta kuten sanottu, palkkasivat silloin jo jonkun talossa valmiiksi olevan.

Sain kuulla muutama viikko sitten, että joku lähtee tai lähti ja samanlainen paikka olisi tarjolla. Muistivat mut alkuvuodesta ja tällä kertaa oli vain lyhyt puhelinhaastattelu ja sitä seuraavana päivänä sain kuulla, että haluisivat mulle työn tarjota. Kivaa! Mutta... tutkituttavat kaikkien hakijoiden, tai valittujen, taustat aikas tarkasti ja siinä prosessissa vierähti reilut kaksi viikkoa. Piti hommata pari eri paperia kaupungintalolta - maksullisia tietenkin - ja pyytää pankista virallista paperia siitä, onko mulla velkoja.

Näiden lisäksi oli haastattelu firmassa, joka tekee taustojen tarkastukset. Haastattelu testin kera kesti hieman reilut kaksi tuntia. Soittelivat sitten kait joillekin entisille työnantajille ja vissiin tarkastivat myös, onko mitään rötöksiä tilillä Suomessa. 1.6. sain tietää, että tarkastus oli mennyt OK. Helpotus! En kyllä odottanut, että jotain hämärää olisi ollut, mutta ei voi olla varma, ennen kuin nimi on sopimuksessa.

Ensimmäiset 520 tuntia eli hieman yli 3 kk olen vuokratyöfirman kautta töissä ja sen jälkeen toivottavasti saan sopimuksen suoraan. Jos niin käy, se lienee vuoden pätkä aluksi, tai voi olla 6 kk... riippuu tyystin firmasta ja mitä suunnitelmia heillä on.


Elokuussa Lontoo kutsuu jälleen. Hotelli on jo varattu, junaliput ostettu ja tänään tilasin liput teatteriin. Näytelmänä tällä kertaa La Bete, joka pyörii vain 10 viikkoa ja sen jälkeen muuttaa Broadwaylle. Melko nimekkäitä näyttelijöitä, kuten David Hyde Pierce (kaikki Frasierin ystävät tietävät aivan varmasti Nilesin) ja Joanna Lumley.

Teatterin lisäksi tietenkin ostoksia ja kenties myös keikka Stonehengeen. Vielä ehtii koota listalle vaikka mitä :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti