sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

KyJyn pohdintaa

Vaikka KyJy ei ihan vielä ole ajankohtainen, on hyvä aloittaa jo nyt pohdinta töiden osalta :). Mulle ainakin 24 työn aloittaminen lyhyen ajan sisällä on uusi kokemus, kun tuntuu, etten tee moista määrää edes vuodessa. Mitenköhän mun käy? :).

Tässä kuitenkin hieman listaa, mitä olen ajatellut tehdä. Päivitän ja lisään sitä mukaa, kun jotain tulee mieleen. En sano, että lista on lopullinen versio, mutta ei sen tarvitse vielä ollakaan. Työt on listattu sekalaisessa järjestyksessä.

6.6.2011, lisäsin pari ideaa listan jatkoksi. Nyt tarvii alkaa etsiä enempi virkkausohjeita, ettei puikot lopu kesken! :) 
Ja täytyy alkaa lankojakin miettiä, nielaus. Eihän mulla ole yhtään lankaa. Tai on, mutta onko just näihin... toivottavasti suurin osa on varastoissani, saisi hieman tuhottua lankoja samalla. 
Joitain pienempiä töitä tarvii joko yhdistää toisen kanssa tai tehdä useampi, jotta vaadittu minimi gramma- tai metrimäärä täyttyy.
Toisaalta olisi kiva tehdä joitain isompiakin töitä, kuten villatakkia ja vastaavaa, mutta en saisi välttämättä valmiiksi asti. En ole nopea tekemään, varsinkaan jos lanka on ohutta.

Olen haaveillut parin oman huivin suunnittelemisesta ja tekemisestä, mutta taito uupuu. En osaa hahmottaa, paljonko silmukoita pitää lisäillä ja kuinka usein, jos haluaa tehdä esmes puoliympyrän mallisen huivin (virkkaamalla). KyJy olisi toisaalta oiva tempaus oman kokeilemiseen, mutta pitäisi osata hahmotella pian :). Onhan niitä valmiita huiveja, joista voisi hieman "vakoilla", mutta haluisin osata ihanminäite. Onkohan netissä millään sivustolla jotain kaavaa tai vastaavaa, kuten neulottuihin on? Vai toimiiko virkattu samalla kaavalla?

8.6.2011, alkaa näyttää pahasti siltä, että karsintaan joutuu osa töistä. Tosin vielä voin lisäilläkin, aikaa kun on. Myöhemmin viikolla tuumailen, mikä lanka sopisi mihinkäkin työhön, se saattaa joko auttaa tai vaikeuttaa karsimista :).

1. Crovontuli - jostain syystä Revontuli ei ole sytyttänyt mua koskaan, mutta virkattu versio alkoi heti kiinnostaa :).








 





18. Tree of Life - taitaa jäädä toiveajatteluksi, kun mä en ole oikein sukkien neulomiseen innostunut. Nää on kyllä niiiiiiin kauniit, ettei tosikaan.

19. Kaitaliina - samalla tekniikalla tehty kuin Mustikkamaa-peitto





24. Grove Park Tank

25. Unicycle Vest

26. Sweetheart Ripple

27. Two-Tone Vest


28. Peitto - sama tekniikka jälleen kuin Mustikkamassa, mutta suorakaide ja erivärinen

29. Virkattu huivi - jos saisi suunniteltua itse...

30. Neulottu huivi - jos saisi suunniteltua itse...

2 kommenttia:

  1. Tosi ihania töitä sun listalla!! :)

    VastaaPoista
  2. Mulla ei ollut ongelmia saada 24:ää kasaan, pikemminkin oli pakko karsia osa pois... Mielenkiintoisia töitä sun listalla ja ihan erilaisia kuin omat suunnitelmani. Näitä onkin sitten jännä seurata.

    VastaaPoista