sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Valmista valmiista


Kiepahdin lauantaina (eilen) kaupungilla ja matkaani lähti elämäni ensimmäinen (en ainakaan muista/tunnusta aiemmin ostaneeni) puolivalmisleivontatuote :). Yleensä teen teeleivät alusta alkaen enkä osta näitä valmiita systeemeitä, mutta nyt tein poikkeuksen. Jauhoseokseen lisättiin vain voi ja vettä ja kaikki sekaisin ja uuniin. 

Ei hassumpia. Määrä oli tosin hieman liikaa kahdelle, sillä kummallekin oli neljä lohkoa. Kaksi meni vielä vaivatta, kolmannen loppupuolella jo hieman täysi olo ja neljännen jälkeen sai pyöriä pallona takaisin tietokoneen ääreen :).

Aestlight Shawl

Puikot: 4 mm
Lanka: Evilla Wool/Linen  (50% villa, 50% pellava)
Langan menekki: 100g
Valmiin työn mitat: leveys 130 cm, korkeus 52 cm
Käytetty aika: aloitettu 13.6.2010, valmis 25.7.2010
Ravelry on vaarallinen paikka, sillä sieltä bongasin tämän Aestlight Shawlin ohjeen ja pakkohan se oli lunastaa itselleni! :) Ohje oli hyvin kirjoitettu ja mukana myös kaaviot niille, jotka moisista pitävät - itse olen enempi sanallisten ohjeiden ystävä. Helppo ohje mielestäni, se onnistuisi huonommallakin englannilla ;).

Huivi onnistui mielestäni oikein hyvin. Lanka oli helppoa neuloa eikä ole niin karheaa kuin Evillan 100% villalanka. Lankaa jäi vielä hieman yli 100 grammaa eli saisin tehtyä vaikka toisen samanlaisen, jos haluisin :). Eikä sillä, voin hyvin tehdäkin samanlaisen, mutta kenties eri langasta.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Lankahullun kesäyllätys, osa 2


Tänään sain toisen ja viimeisen lähetyksen tässä miniringissä. Lähettäjänä oli tälläkin kertaa kleine Masche. Paketissa oli vaikka mitä kivaa:
- koirakortti
- kauniita servettejä
- kuorinta-ainetta
- mininalleja, niitä syötäviä
- suklaata
- kerä lilaa Lana Grossan lankaa
- kaksi kerää Gomera-lankaa

Lana Grossa on nimenä tuttu ja olen sitä kaupassa hypistellytkin ja jotain ostanut, mutta tämä nimenomainen lanka ko. valmistajalta on mulle uusi. Samoin Gomerat olivat tuiki tuntemattomia entuudestaan. Nyt on vain yksi tai kaksi ongelmaa: mitäs mä näistä tekisin?? :) 

Kiitos kaunis jälleen!

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Voittajat ovat selvinneet


Arvonnassa onni suosi henulia ja Lottaa, onnittelut! Henuli saa vapaavalintaisen ohjeen joko Ravelrystä tai Twist Collectivesta, Lotalle keksin jotain muuta.

Kiitos kaikille osallistujille, eiköhän jossain välissä tule uutta arvontaa :).

Lisäys 16.7.2010: henuli valitsi palkinnokseen Cascata-huivin ohjeen.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

1-vuotisarvonta


Huomasin, että aloin bloggailla 14.7.2009 eli ihan pian tulee vuosi täyteen. Mikä olisi parempi tapa juhlistaa kuin laittaa arvontaa vireille - ei mikään :).

Tähän postaukseen kommentoineet osallistuvat arvontaan. Yhtenä palkintona voisin ostaa voittajalle minkä tahansa ohjeen Ravelrystä tai Twist Collectivesta (1 pdf -tiedosto siis) ja toiselle voittajalle yritän kekata jotain muuta. Jos sinulla ei ole tiliä Ravelryssä, mainitse asiasta kommentissasi, niin helpottaa hieman mun toimenpiteitä ;).

Jätä kommenttisi viimeistään 14.7.2010 klo 21:00.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Kirsikkakakkua, olkaa hyvä


Tänään on 6. hääpäivämme ja sen kunniaksi leivoin eilen kakun. Kakku oli testissä tietenkin vasta tänään ja osoittautui oikein namiksi. Ohje on hieman muokattu kirjasessa olleesta, joten laitan ohjeen teillekin.

KIRSIKKAKKU

Pohja:
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
1,75 dl vehnäjauhoja
1/4 dl maizenaa (ohrakas sopii myös oikein hyvin)
1 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
100 g tummaa suklaata
2½ dl kermaa
1 prk rahkaa
sokeria
1 rasia kirsikoita, jätä osa koristeluun
1 dl rommia

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti käännellen. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 min.
Kumoa hieman jäähtynyt  kakku ja leikkaa kahteen osaan.

Poista kirsikoista kivet ja halkaise ne kahtia (kirsikat siis, ei kiviä :)). Laita kirsikat kulhoon ja kaada päälle rommia, anna rommin imeytyä vähintään tunti.

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja sokeria maun mukaan. Raasta/rouhi suklaa.

Kostuta kakkupohja kirsikoiden päälle kaadetulla rommilla (kaikki rommi tuskin imeytyy edes). Levitä kirsikat pohjan päälle, lisää osa kerma-rahkaseoksesta ja laita pinnalle rouhittua suklaata.
Laita kakun "kansi" päälle, kostuta hieman ja levitä pinnalle loput kerma-rahkasta. Levitä pinnalle loppu suklaa ja koristele lopuksi kirsikoilla.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Juhannushuivi



Koukku: 4 mm
Lanka: Kauni (100% villa)
Langan menekki: 290g
Valmiin työn mitat: leveys 140 cm, korkeus 83 cm
Käytetty aika: aloitettu 20.6.2010, valmis 4.7.2010

Aloituspäivämäärä hieman hämärän peitossa jälleen, mutta ei tuo kauaksi heitä totuudesta.

Ohje Midsummer Night's Shawliin oli Interweave Crochet -lehdessä, numerossa Summer 2010. Oli sen verran kaunis, että pääsi koukulle. Vaikka pitsisiin sopii yleensä - mun mielestä - yksivärinen lanka, Kauni ei näytä ollenkaan hullummalta tässä mallissa. Johtunee siitäkin, että kuvio on yksinkertainen ja tulee esille hyvin. 

Huivin yläreunaan (ei näy kuvassa) en ole 100% tyytyväinen, sillä se menee aika laineille ja korostui vain sen jälkeen, kun olin virkannut ohjeiden mukaisesti reunaan kiinteitä silmukoita. Voi olla, etten ymmärtänyt ohjetta yhden rivin kohdalta oikein ja siitä johtuu laineet. Saatan tehdä vielä toisen kerroksen erikokoisia pylväitä ja yrittää tasoittaa reunaa sillä konstilla. Saas nähdä. Muuten olen kyllä erittäin tyytyväinen lopputulokseen. 

torstai 1. heinäkuuta 2010

Lankahullun kesäyllätys, osa 1


Lähdin mukaan Lankahullun kesäyllätys -rinkiin, jos lähetetään kaksi pakettia: yksi kesäkuussa ja yksi heinäkuussa. Tänään posti toi mulle kesäkuun paketin - melkein ajallaan :). Huvitti hieman, että paketin päälle oli pitänyt laittaa tulliselvitys eli se sellainen vihreä tarra, jossa listataan paketin sisältö. Noh, se sisus kuitenkin on se tärkein eikä päällä olevat lappuset ;).

Paketissa oli kaksi kerää Alminaa ja kaksi kerää Sandnes Mini Duettia, kesäinen kortti, pieni muumi-pyyhe ja astiapyyhe. Kyydissä oli myös Fazerin valko-maitosuklaapatukka, mutta se "hävisi" jonnekin, krhm.

Suuris kiitos tästä kivasta paketista kuuluu kleine Maschelle, joka pitää majaa Saksassa, mutta on tietty suomalainen :). Varmasti on käyttöä kaikelle!