sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Vihreä Floyd

Koukku: 3½ mm
Lanka: Drops Karisma (100% villa)
Langan menekki: 36g vihreää, 6g mustaa, aavistus valkoista
Valmiin työn mitat: korkeus 16cm
Käytetty aika: aloitettu 28.7.2012, valmis 29.7.2012
Malli:
Amigurumi Monster Floyd

Mulla on ollut jo pisemmän aikaa mielessä virkata itselleni Floyd töihin pöytääni koristamaan. Eilen illalla sain ajatuksen koukulle ja tänään hän valmistui :). Taitaa olla neljäs tekemäni noin vuoden aikana. Floyd rules! :)

Huomenna on Floydin eka työpäivä, jännittävä hetki meille kummallekin.

Namskis

Perjantaina iski ihan äkkiarvaamatta inspiraatio leipoa jotain. Aineet oli valmiina brownien tekoon, joten ei tarvinnut lähteä kauppareissulle. Pe-iltana ei kuitenkaan ollut enää tarpeeksi aikaa toteuttaa ajatusta, joten eilen aamulla puoli kahdeksan aikaan aloin leipomishommiin. 

Kyseessä sama ohje kuin tuolla paria postausta alempana. Pari pikkupikkumuutosta tein tällä kertaa: himpun vähempi sokeria taikinaan ja enempi saksanpähkinöitä. Pinnalle hieman vähempi suklaatia.

Testauksessa käytin saksanpähkinäjäätelöä. Namia tälläkin kertaa.

Luurille

Työkaveri osti itselleen ekan älypuhelimensa (Samsung Galaxy Gio). Mä tietenkin kysyin heti, onko hänellä jo säilytys- / kantokoteloa. Ei ollut, joten ehdotin itseäni moisen tekijäksi. Vastalauseita ei tullut, joten eräänä iltana aiemmin tällä viikolla hurautin kuvan kotelon kasaan.

Työkaveri on brittiläinen ja mulla sattui parahiksi olemaan teekupillista gobeliinia - mikäs sen sopivampi kangas :). Läppä on nahkaa ja vuoritus pellavaa.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Nimpparit lähestyy

Ensi viikolla Jaakko nakkaa kylmän kiven veteen ja sitähän pitää juhlistaa :). Äitini ehdotti, että voisin ommella isälleni nimpparilahjaksi pussukan, johon mahtuisi kännykän laturi ja nettitikku. Vai olikohan sen muistitikku, en mä muista. Jompi kumpi kuitenkin.

Tänään hurautin kuvassa näkyvän pussukan kasaan. Tuttua auringonkukkakangasta, oletan. Vuoritus on pellavaa, samoin kuin läppä. Tarranauhakiinnitys.

Toivottavasti tästä ei tullut liian pieni. Noh, pitäisi sen tikun ainakin mahtua :).


Hameväkeä

Ne, jotka mua tuntee vähääkään, tietävät, että hameet ja minä eivät oikein tulla toimeen. Mun kinttuja ei vaan ole luotu esiteltäviksi ja hameiden kanssa niin käy. Eli housut rules 99,99% ajasta. Ettäs tiedätte.

Joskus harvoin ja hyvän syyn vallitessa saatan kuitenkin lipsua - tietyin ehdoin. Hameen pitää olla pitkä. Ja mielellään musta :). Mutta ainakin pitkä. Maataviistävä malli. Viimeksi mut on bongattu hameessa viime kesänä exän kaverin häissä. Seuraavan kerran mut saatetaan bongata hameessa syyskuussa työkaverin häissä.

Sain oudon päähänpiston ja ompelin hameen. Vaatteiden ompelu ei multa yleensä oikein onnistu, liikaa suunnittelua ja voi mennä pieleen niiiiiin monessa kohtaa sopivuuden ja istuvuuden kanssa. Piti silti kokeilla. Guuglailin hameiden ohjeita ja inspiraatio iski, kun vierailin Kalastajan vaimon blogissa. Tykkään muuten ko. blogin kuvista, kauniita.

No kuitenniin, ko. ohjetta enempi tai vähempi seuraten aloin ompeluprojektini. Kangas on viskoosia eikä pahemmin ryppyillyt missään mielessä. Positiivinen yllätys. Toinen mukava ylläri oli, että hameesta tuli sopiva! Vyötärökaitaleet ja kaikki. Uhrasin yhdet housut (joita en ole koskaan edes käyttänyt), sillä tarvitsin vetoketjun enkä malttanut odottaa maanantaita ja kauppojen aukeamista.

Jostain syystä mä en ole aina tavanomaisten vaatekappaleiden ystävä, vaikka yleensä  pukeudunkin varsin tylsästi. Nyt piti kuitenkin kokeilla jotain muuta ja uutta, joten leikkasin hameen helmasta (edestä) hieman pois ja laskostelin tilalle punaista silkkisatiinia. Päälle vielä mustaa pitsinauhaa peittämään tuplatikkauksia.

Pituutta hameella on maahan asti, mutta kenkien kanssa kenties en luuttua lattioita :). Vuorikangas täytyy vielä ommella ja asentaa jossain vaiheessa paikoilleen, mutta se tapahtuu jonain toisena viikonloppuna. Vaikka kangas on mustaa, se ei ole kovin paksua, joten valo pääsee läpi.

Kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Aikaa tuhraantui aivan riittävästi, mutta ajatellen mun olematonta kokemusta vaatteiden ompelun saralla, suoritus ei ole ollenkaan hassumpi. Ompelun aloitin eilen ja tänään tuli valmista. Paitti vielä se vuoritus.




sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Aurinkoisia kukkia

Ostin kuvan auringonkukka-unikko -kankaan hiljattain 's-Hertogenboschin torilta. Kaavailin siitä mielessäni tyynyliinaa ja kas, kerrankin kaavailut toteutuivat! :) Tosin tyynyliinan takaosa on viime kesänä Karnaluksista ostetusta pellavakankaasta, kun halusin säästää gobeliinia toiseenkin tai toisiinkin projekteihin. 

Vetoketjukin löysi tiensä tähän projektiin, pelottavaa :). Kenties ei kaikkien taiteensääntöjen mukaisesti ommeltu, mutta hällä väliä. Kunhan pysyy paikoillaan ja avautuu tarpeen tullen, mä olen tyytyväinen.

Kokoa tyynyliinalla on noin 60cm x 60cm ja se on mulla sohvalla nojailukäytössä.


Pöytäliinaa pukkaa

Koukku: 2 mm
Lanka: Circulo Yarns Clea (100% puuvilla)
Langan menekki: 24g
Valmiin työn mitat: Halkaisija noin 42 cm
Käytetty aika: aloitettu 30.6.2012, valmis 15.7.2012
Malli: Pineapple Lace, malli #16

KesäVirkkuihin tämäkin, mutta ah, liian pieni sellaisenaan langanmenekin puolesta. Mulla on tosin tekeillä toinenkin liina ja sen kanssa yhdistettynä tullee tarpeksi metrejä kasaan.

Jälleen ananaskuvio, tuntuu olevan melko vaikeaa löytää mallia, jossa ei olisi ananasta. Edelleen tykkään kuviosta, mutta vaihtelu virkistäisi. No joo, edellisessä liinassa ei ollut tätä kuviota, mutta tietänette, mitä tarkoitan.

Liinalle ei ole vielä kohdetta, mutta löytänee paikkansa. 

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Mrs. Fields Super Fudge Brownies with Walnuts

Sain tuliaisina Suomesta raparperia, josta leivoin piirakan. Kidutin yksityiskohdilla FB:ssä olevia ystäviäni ja yksi työkaveri antoi mulle vinkiksi brownien ohjeen. Sanoi, että saksanpähkinöillä höystettynä ne ovat erityisen hyviä. Mähän olen välillä yllytyshullu, joten eikun keittiöön. Alkuperäinen ohje on amerikkalainen, joten se piti kääntää ensin oikeisiin mittayksiköihin. Aika hankalaa mitata 2,36 dl pehmeää voita.... joten meni hieman mutulla, mutta punnitsin pakettiin jääneen voimäärän ja sain grammat talteen.

Näistä tuli kerrassaan mainioita. Nam. 
 

Mrs. Fields Super Fudge Brownies with Walnuts

170 g tummaa suklaata (mulla oli kaakaopitoisuus 65%)
125 g pehmeää voita
4 isoa kananmunaa
4½ dl sokeria
1 rkl vaniljaesanssia
1,2 dl vehnäjauhoja
100-150 g suklaata karkeana rouheena (mulla oli kaakaopitoisuus 54%)
60-100 g saksanpähkinöitä rouheena

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Voitele ja jauhota neliskanttinen kakkuvuoka (itselläni oli 23 cmx 23cm -kokoinen vuoka).

Palastele 170 grammaa tummaa suklaata ja voi kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut lähes kokonaan. Ota kattia pois liedeltä ja sekoita, kunnes seos on tasaista.

Vatkaa kananmunia sähkövatkaimen keskinopeudella (mulla on vatkaimessa 1-3, käytin numeroa 2) noin 5 minuuttia, kunnes vaahto on vaaleankeltaista.

Lisää sokeri ja vatkaa hitaimmalla nopeudella, kunnes sokeri on sekoittunut vaahtoon.

Lisää seokseen sulatettu suklaa ja vaniljaesanssi ja jatkaa vatkaamista hitaimmalla nopeudella, kunnes seosa on tasaista.

Lisää jauhot ja saksanpähkinärouhe. Sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan.

Ripottele rouhittu suklaa taikinan pinnalle.

Paista uunin keskiosassa 45-55 minuuttia, mutta vältä ylikypsäksi paistamista.

Anna jäähtyä tai jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Peitä browniet ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi. Palastele ja tarjoa kylmänä. Toimii erinomaisesti myös vaniljajäätelön kanssa, nams.