maanantai 26. huhtikuuta 2010

Peruna-lohilaatikko


Kipeä tai ei, keittiö kutsuu silti iltaisin, kun alkaa kuulua murina vatsan syövereistä. Eilen tein ruuan kahdelle päivälle eli tänään selviää helpolla :). "Yllättäin" meillä oli vielä pinaattia jäljellä, loput meni tähän ruokaan.

PERUNA-LOHILAATIKKO

Perunaviipaleita
Lohisuikaleita
Sipulia
Mozzarellaa
Raastettua vuohenjuustoa
Pinaattia
(4 dl maitoa + 2 kananmunaa)

Paista lohisuikaleet pannulla. Lisää joukkoon sipuli ja kuullota. Laita voidellun vuoan pohjalle kerros sipuli-lohipaistosta, mozzarellaa, pinaattia ja perunaviipaleita. Ripottele perunoiden päälle hieman vuohenjuustoa. Toista kerroksia. Sekoita kananmunat ja maito keskenään ja kaada vuokaan.

Paista 180-asteisessa uunissa, kunnes perunat ovat kypsiä.


Muna-maidon voi jättää pois, jos siltä tuntuu. Perunat, joita mä käytin, eivät juurikaan imaisseet nestettä, joten tuli sitten "kastike" samalla :). Tarkempia määriä ainesten osalta en laittanut, jokainen tehköön sellaisen annoksen, mikä tuntuu sopivalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti